Historiaa

Alajärven metsästysseuran syntysanat lausuttiin 21.11.1947, kun joukko metsästyksen harrastajia oli kokoontunut päättämään seuran perustamisesta Kalle Wilsonin koolle kutsumana.

Tuosta kokouksesta ei ole pöytäkirjaa säästynyt, mutta 26.11.1947 ilmestynyt Järviseutu-lehti uutisoi seuran perustamisesta seuraavasti:
" Perustetun seuran tarkoituksena on, että se tulisi mahdollisimman laajalle pohjalle, niin että kaikki metsämiehet siihen liittyisivät. Vain tällä tavalla voimme parhaiten suojella riistakantaamme ja lopettaa salametsästyksen. Meillä on metsissämme rikkaat aarteet metsäriistankin muodossa, kunhan sitä järkiperäisesti osaamme hoitaa ja käyttää."
Saman uutinen jatkaa:
"Silloin kun metsästys tapahtuu oman seuran puitteissa, ei maanviljelijöidenkään tarvitse pelätä aitojen tai laihojen vahingoittumista, sillä jos jotain vahinkoa sattuu, korvaa ne seura. Varat jotka kertyvät metsästysmaiden vuokrista tullaan käyttämään paloauton hankkimiseksi paikkakunnalle."
Kaikki asiat tuossa 60 vuotta sitten kerrotussa uutisessa pitävät tänäkin päivänä paikkansa - tosin paloauto on tainnut jäädä hankkimatta.

Yhdistysrekisteriin seura ilmoitettiin 14.8.1949.
Aktiivinen seuratoiminta alkoi v.1952, neljä vuotta kestäneen hiljaiselon jälkeen.

Alunperin seura toimi koko Alajärven kunnan alueella. 60-luvulla Riistanhoitopiirin suosituksesta ryhdyttiin perustamaan uusia metsästysseuroja. Tuolloin Alajärvelle syntyivät ensimmäiset nykyisistä naapuriseuroista ja metsästysalueiden rajat alkoivat muotoutua.

Nykyään seuramme metsästysalueet sijoittuvat keskustan ympäristöön, sekä Hoiskon, Levijoen, Kortekylän ja Pynttärin ympäristöihin.


Alajärven metsästysseura toimii Alajärven kaupungin alueella.
Jäsenmäärä 7.4.2017 oli 434 jäsentä.
Seuralle vuokrattuja metsästysalueita oli 3.4.2017 13900 ha.